kanssa etelän lämpöön; pakkasimme pyörälaukut ja ajoimme Tallinnan lauttaan
juhannusaattona. Virossa vietetään yhtä lailla juhannusta, se tosin on kiinteästi 24.
kesäkuuta. Tänä vuonna se sattui olemaan sopivasti Suomen juhannuksen kanssa yhtä
aikaa. Heillä juhannusaatolle sijoittuu myös Voitonpyhä – Võidupüha – joka liittyy
vahvasti Viron itsenäistymiseen. Molemmat päivät ovat pyhäpäiviä, joten kaupat ja eri
palvelut toimivat joiltakin osin poikkeusaikatauluilla.
Pyörän kanssa lautalla matkustaminen on yllättävän vaivatonta ja kustannuksia tulee
vain 4–10 euroa lisää laivayhtiöstä riippuen. Parasta on tietenkin se, että ei tarvitse olla
matkustajaterminaalin tungoksessa. Ulkona odotteluun on kuitenkin syytä varautua,
laivasta riippuen pyörät saatetaan ahdata vasta viimeisenä. Kokemukseni mukaan
sateisella säällä polku- ja moottoripyörät onneksi ohjataan katoksen alle suojaan. Tällä
kertaa Viking Line FSTR otti meidät sisään melkeinpä ensimmäisten joukossa tullessa ja
mennessä.
Kansi avataan 15–30 minuuttia ennen satamaan saapumista ja kokemuksesta
viisastuneena autokannelle vievällä ovella kannattaa olla kytiksellä hyvissä ajoin. Siinä
vaiheessa kun automatkustajia kuulutetaan autokannelle, ovat muut matkustajat jo
pakkaantuneet odottamaan ulospääsyä ja pyörälaukkujen kanssa tungoksessa paniikissa
änkeäminen voi olla jokseenkin raastavaa. Jotkut autokannet saattavat olla myös hyvin
meluisia, joten korvatulpat kannattaa pitää lähettävillä.
kaupasta illalle evästä ja virvokkeita. Sieltä aloimme seurata Eurovelo 10 -reittiä, joka
on samalla Viron reitti 1. Reitti on todella hyvin viitoitettu, se kulkee Viron rannikkoa
myötäillen Venäjän rajalta Latvian rajalle.
Tallinnan pyörätiet ovat todella vaihtelevassa kunnossa. Ajoittain tulee sileää uutta
asvalttia ja seuraavaksi varsinaista perunapeltoa. Tallinnan ulkopuolella alkoi
hyväkuntoinen polkupyöräbaana, jota saimme ajaa melkein koko päivän. Baanalla
polkiessa alkoi hahmottua, kuinka mahtava pyöräilymaa Viro oikeasti on. Tunnelmaa
häiritsi hiukan ainoastaan mereltä puhaltava jäätävä tuuli ja takkia sai auringonpaisteesta
huolimatta pitää päällä koko päivän.
Virossa saattoi tulla jokaisen mutkan takaa jotain yllättävää vastaan. Suurupin alemmalle
majakalle päädyimme, kun lähdimme hieman reitiltämme poiketen katsastamaan
karttaan merkattua nähtävyyttä. Harmiksemme majakka oli suljettu, minkä arvelimme
johtuvan juhannuksesta. Myöhemmin selvisi, että majakka on tällä hetkellä kokonaan
suljettu turisteilta. Meillä kuitenkin kävi tuuri: UNESCO:n maailmanperintöluetteloon
listattu majakka sijaitsee hämmentävästi yksityiskodin pihalla, ja talon asukas oli juuri
ajamassa nurmikkoa, kun satuimme paikalle. Muutaman sanan vaihdettuamme hän
kutsui meidät aidatulle pihalleen ja piti meille pienen yksityiskierroksen ulkona.
Opimme myös, että kaikki rannikon majakat ovat auki turisteille ja niistä voi ostaa
majakkapassin, johon voi kerätä leimat kaikista majakoista. Suurupissa olisi ollut
toinenkin majakka, mutta se jäi tällä kertaa näkemättä.
Reittiä etukäteen suunnitellessa löysin meille Meremõisan telttailualueen leiripaikaksi
ensimmäiseksi yöksi. Virossa on erinomaiset nettisivut, joilta löytyvät kaikki
ulkoilualueet palveluineen. Muutama kilometri ennen leiriytymispaikkaa on Keila-Joan
kylä, josta löytyy Keila-Joan kartano. Kartanoalue vesiputouksineen oli ehdottomasti
käymisen arvoinen paikka.
Teltta-alueelle pääsi tietä pitkin perille asti ja alueelta löytyy useita nuotiopaikkoja ja
käymälöitä. Ja hiekkarantaa. Myös muita Voitonpyhän juhlijoita oli paikalla useita
telttakuntia, mutta pääsääntöisesti alueella sai olla ihan rauhassa. Ilonpitokin kuulemma
loppui vähän puolenyön jälkeen. Itse simahdin jo ennen sitä. Myös Virossa poltetaan
kokkoja juhannusaattona ja sellainen näkyikin hiekkarannalle, jolla ihastelimme
auringonlaskua.
Päivän matka kartalla
Osan kuvista on ottanut puoliso.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti