Võidupüha

Perinteisen juhannuksen mökillä kaatosateessa viettämisen sijaan suuntasimme puolisoni
kanssa etelän lämpöön; pakkasimme pyörälaukut ja ajoimme Tallinnan lauttaan
juhannusaattona. Virossa vietetään yhtä lailla juhannusta, se tosin on kiinteästi 24.
kesäkuuta. Tänä vuonna se sattui olemaan sopivasti Suomen juhannuksen kanssa yhtä
aikaa. Heillä juhannusaatolle sijoittuu myös Voitonpyhä – Võidupüha – joka liittyy
vahvasti Viron itsenäistymiseen. Molemmat päivät ovat pyhäpäiviä, joten kaupat ja eri
palvelut toimivat joiltakin osin poikkeusaikatauluilla.

Pyörän kanssa lautalla matkustaminen on yllättävän vaivatonta ja kustannuksia tulee
vain 4–10 euroa lisää laivayhtiöstä riippuen. Parasta on tietenkin se, että ei tarvitse olla
matkustajaterminaalin tungoksessa. Ulkona odotteluun on kuitenkin syytä varautua,
laivasta riippuen pyörät saatetaan ahdata vasta viimeisenä. Kokemukseni mukaan
sateisella säällä polku- ja moottoripyörät onneksi ohjataan katoksen alle suojaan. Tällä
kertaa Viking Line FSTR otti meidät sisään melkeinpä ensimmäisten joukossa tullessa ja
mennessä.

Kansi avataan 15–30 minuuttia ennen satamaan saapumista ja kokemuksesta
viisastuneena autokannelle vievällä ovella kannattaa olla kytiksellä hyvissä ajoin. Siinä
vaiheessa kun automatkustajia kuulutetaan autokannelle, ovat muut matkustajat jo
pakkaantuneet odottamaan ulospääsyä ja pyörälaukkujen kanssa tungoksessa paniikissa
änkeäminen voi olla jokseenkin raastavaa. Jotkut autokannet saattavat olla myös hyvin
meluisia, joten korvatulpat kannattaa pitää lähettävillä.

Tallinnassa suuntasimme ensin vanhan kaupungin kiertäen Telliskiveen hakemaan
kaupasta illalle evästä ja virvokkeita. Sieltä aloimme seurata Eurovelo 10 -reittiä, joka
on samalla Viron reitti 1. Reitti on todella hyvin viitoitettu, se kulkee Viron rannikkoa
myötäillen Venäjän rajalta Latvian rajalle.

Tallinnan pyörätiet ovat todella vaihtelevassa kunnossa. Ajoittain tulee sileää uutta

asvalttia ja seuraavaksi varsinaista perunapeltoa. Tallinnan ulkopuolella alkoi

hyväkuntoinen polkupyöräbaana, jota saimme ajaa melkein koko päivän. Baanalla

polkiessa alkoi hahmottua, kuinka mahtava pyöräilymaa Viro oikeasti on. Tunnelmaa

häiritsi hiukan ainoastaan mereltä puhaltava jäätävä tuuli ja takkia sai auringonpaisteesta

huolimatta pitää päällä koko päivän.

Virossa saattoi tulla jokaisen mutkan takaa jotain yllättävää vastaan. Suurupin alemmalle

majakalle päädyimme, kun lähdimme hieman reitiltämme poiketen katsastamaan

karttaan merkattua nähtävyyttä. Harmiksemme majakka oli suljettu, minkä arvelimme

johtuvan juhannuksesta. Myöhemmin selvisi, että majakka on tällä hetkellä kokonaan

suljettu turisteilta. Meillä kuitenkin kävi tuuri: UNESCO:n maailmanperintöluetteloon

listattu majakka sijaitsee hämmentävästi yksityiskodin pihalla, ja talon asukas oli juuri

ajamassa nurmikkoa, kun satuimme paikalle. Muutaman sanan vaihdettuamme hän

kutsui meidät aidatulle pihalleen ja piti meille pienen yksityiskierroksen ulkona.

Opimme myös, että kaikki rannikon majakat ovat auki turisteille ja niistä voi ostaa

majakkapassin, johon voi kerätä leimat kaikista majakoista. Suurupissa olisi ollut

toinenkin majakka, mutta se jäi tällä kertaa näkemättä.

https://www.visitestonia.com/fi/suurupin-majakat

Reittiä etukäteen suunnitellessa löysin meille Meremõisan telttailualueen leiripaikaksi

ensimmäiseksi yöksi. Virossa on erinomaiset nettisivut, joilta löytyvät kaikki

ulkoilualueet palveluineen. Muutama kilometri ennen leiriytymispaikkaa on Keila-Joan

kylä, josta löytyy Keila-Joan kartano. Kartanoalue vesiputouksineen oli ehdottomasti

käymisen arvoinen paikka.

https://www.rmk.ee/en

https://www.visitestonia.com/fi/keilan-vesiputous

Teltta-alueelle pääsi tietä pitkin perille asti ja alueelta löytyy useita nuotiopaikkoja ja

käymälöitä. Ja hiekkarantaa. Myös muita Voitonpyhän juhlijoita oli paikalla useita

telttakuntia, mutta pääsääntöisesti alueella sai olla ihan rauhassa. Ilonpitokin kuulemma

loppui vähän puolenyön jälkeen. Itse simahdin jo ennen sitä. Myös Virossa poltetaan

kokkoja juhannusaattona ja sellainen näkyikin hiekkarannalle, jolla ihastelimme

auringonlaskua.

Päivän matka kartalla

Osan kuvista on ottanut puoliso.

Veri vetää itään

Isovanhempani ovat sodan aikaan joutuneet lähtemään kotiseudultaan Karjalasta: äidin puoli Sortavalasta ja isän Pitkäjärven rannalta. Lapsena luin Pyhäjärven kylästä kertovaa historiikkia, jossa mainittiin suvun kartanot, pikku-Pusa ja iso-Pusa. Silloin aloin ensimmäistä kertaa haaveilla noilla seuduilla vierailemisesta. Tuolloin se saattoi olla naiivia optimismia raunioiden tai kivijalan löytymisestä. Eihän siellä tietenkään mitään ole enää jäljellä.

Lähde: Vpl. Pyhäjärvi Säätiö 

Vuosien ajan ajatus kuitenkin on kytenyt päässä, kunnes se vuodenvaihteessa alkoi muotoutua suunnitelmaksi. Olen neljänä edellisenä kesänä viettänyt pyörän päällä kahdesta kolmeen viikkoa, matkustaen Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa. En tiedä miksi, mutta jostain syystä halusin seuraavaksi pyöräillä Venäjällä. Samalla mielen syövereistä nousi lapsuuden haave jälleen pinnalle ja suunnitelman raamit olivat valmiina: pyöräilen Laatokan ympäri ja käyn matkalla Sortavalassa sekä Pyhäjärvellä. 

Suomen ja Ruotsin pyöräilyolosuhteista on ollut helppo löytää tietoa internetistä. Ruotsin valtakunnalliset pyöräilyreitit on esimerkillisesti viitoitettu ja englanniksi löytyy tietoa sekä karttoja vaikka kuinka. Venäjällä pyöräilystä sen sijaan ei löydy juuri mitään tai hyvin hajanaista tietoa. Joidenkin pyöräilijöiden blogeista olen päässyt lukemaan matkakertomuksia, mutta Laatokalla pyöräilystä olen löytänyt vielä vähemmän aineistoa. Tämä toimi innoittajana oman blogin kirjoittamiseen. Uskon että Venäjällä pyöräily kiinnostaa monia suomalaisia ja tavoitteenani onkin jakaa tätä kautta mahdollisimman paljon informaatiota siellä pyöräilystä. Samalla tietenkin kirjoittelen muistakin retkistäni. Painotuksena tarinoissani on pyöräily, mutta saattaa täältä löytyä lyhyitä vaellustarinoita ja kiipeilyretkiäkin. Tänä kesänä olen Venäjän lisäksi menossa juhannuksena Viroon pyöräilemään ja syksyllä tarkoituksenani on pyöräillä #ruska -pitkänmatkanpyöräily Hangosta Jäämerelle. Matkaa jälkimmäisellä on taitettavana 1800 kilometriä ja aikaa siihen on 8 päivää. 

Yksi syy pyöräillä Venäjällä on mielikuvien rikkominen. Meillä suomalaisilla on kaikenlaisia ennakkoluuloja venäläisistä ja Venäjästä, enkä ole niistä itsekään täysin vapaa. Aion siis lähteä oppimaan lisää naapurimaastamme. 

Nämä riittänevät alkusanoiksi, seuraavassa tekstissäni aion kertoa reittisuunnitelmistani sekä matkavalmisteluista. Ajan kanssa päivitän varusteosioon pyöräni speksejä sekä retkivarusteita.